Kuvaajan aamu
Herätyskello ei ehtinyt soida. Olin jo hereillä. Nousin hiljaisesti. Kaikki on laitettu valmiiksi aamun kuvausretkeä varten paitsi kahvi. Keitin kahvia ja laitoin termariin. Kamerarepussa oli melkein kaikki omistani kuvauskalusto. Aamun ilma oli raikas, mutta aika lämmin. Auton pelti oli kuiva. Ei näytä hyvältä, mutta silti lähdin matkaan, ennen kuin päivän neljäs tunti alkoi.
Ajoin Kirkkonummea kohti. Toiveissa oli saada kuvia hirvieläimistä aamu-usvassa ja pehmeässä aamuvalossa. Ajaessa en näe paljoa usvaa tien reunalla olevalla peloilla. Onko ilma tai maa liian kuivaa? Silloin tälloin näin paksun sumupilven jollain pelloilla. Sitäkään en halunnut.
Pysähdyin ja laitoin kamerat valmiiksi. Yhdellä rungolla on 70–200 mm objektiivi ja toisella on 400 mm 1.4 x telejatkeella. Pääsin kuvauspaikalle ennen 3:30. On vielä hämärää. Ilma oli kevyesti utuinen ja pari astetta viileämpää kuin kotona.
Ajoin hitaasti hiekkatiellä. Hieno aamumaisema aukeni, kun pääsin metsän suojasta. Pellolla oli 4 hirven lauma. Ilokseni yksi niistä oli pieni, punaruskea vasa. Laumassa oli myös keskikokoinen hirvi, joka oletin olevan viimevuoden pentu. Se yritti lähestyä vasan emoa koko ajan, mutta emo ajoi sen pois. Oliko tämän vuoden vasan emoa myös sen emo? Neljäs hirvi oli aikuinen naaras.
Taivas metsän ja peltojen yllä vaihtui sinisestä oranssiin. Pikkuhiljaa lauma hajosi. Emo ja vasa kävelivät pois ja kauemas kuvauspaikastani. Naaras rupesi venyttelemään niskaansa ylettyä puun lehtiin. Yksivuotinen, niin kuin monet teinit, ei tiennyt, mitä haluaisi tehdä. Pikkuhiljaa se käveli pois. Syödäkseen riittävästi naaras hirvi suuntasi metsään. Emo ja vasa jäivät vielä, mutta olivat sen verran kaukana, että päätin mennä eteenpäin.
Vaikka oli hieno aamu, en löytänyt muita eläimiä kuin pellolla olevan rusakon. Se näytti ihan onnelliselta keskellä aamiaisbufettia. Ajoin eteenpäin, mutta kun en löytänyt mitään tein u-käännöksen ja ajoin samaa reittiä takaisin. Aurinko oli nousut horisontin yläpuolelle hetki sitten. Ottaessani kuvia kivasta, mutta ei erikoisesta auringonnoususta, huomasin paksun sumupilven vasemmalla olevalla pellolla. En nähnyt pellolle kunnolla, joten päätin kävellä polkua pitkin katsomaan, miksi juuri siellä on niin paksu sumu. Kävelin hitaasti katsoen eteenpäin koko ajan kamerani valmiina, mutta silti yllätyin, kun yhtäkkiä katsoin suoraan hirveä silmiin. Noh, melkein suoraan silmiin. Sumu oli sen verran paksua, etten erottanut silmiä sen päästä. Nostin kameran hitaasti silmälleni. Tarkennus oli hankalaa sumussa mutta sain muutaman kuvan suoraan kameraan katsovasta hirvestä. Kun olin ottanut riittävästi kuvia, peruutin hitaasti. Samaan aikaan hirvi lähti pois. Epäilen tämä olevan sama yksivuotinen, joka emo ajoi pois aikaisemmin.
Jatkoin matkaani autolla, mutta en pääsyt pitkälle. Oikealla puolella metsänaukon reunalla seisoi iso naaras hirvi. Pysähdyin ja otin kuvia. Se seisoi paikallaan ihan rauhassa, vaikka matka autostani sille oli noin 20 m. Välillä se söi lehtiä, mutta pysyi suurin piirtein samassa paikassa. Se ei tietenkään haitannut minua yhtään. Jonkin ajan päästä vasa ilmestyi metsästä. Nyt selvensi, miksi naaras pysyi siellä. Se odotti vasaansa. Yhtäkkiä mukava aamu on muuttunut hienoksi aamuksi. Seurasin niiden käyttäytymistä ja tietenkin otin kuvia. Minun läsnäoloani autossa ei haitannut niitä, vaikka vaihdoin välillä kameraa.
Liito-oravat ovat myös aktiivisia päivällä kesällä ja yhtenä lämpimänä kesäpäivänä olen istumassa metsässä tuijottamassa koloon taas. En tiedä milloin liito-oravat lähtisivät kolosta, enkä tiedä lähtisivätkö ne lainkaan. On kiva päivä istua pikku metsässä. Odotan. Keskittymiseni harhailee. Se on vaikeaa katsoa koloa koko ajan, mutta liito-orava voi lähteä ihan milloin vaan. Yhtäkkiä emo on kolossa. En edes ehdi ottaa kuvaa, ennen kuin se rupeaa kiipeämään puunlatvaan ja pois näkyvistäni. Jatkan tuttuun tapaani tuijottamaan koloa. Menee reilu 10 minuuttia ennen kuin ensimmäinen poikanen on kololla. Se lähtee ja istuu puunrungolle. Vessassa käynnin jälkeen se kiipeää nopeasti puunlatvaan. Toinen ja kolmas poikanen lähtee vähän myöhemmin, kumpikin omalla vuorollaan. En näe missä liito-oravat ovat. Ovatko kaikki lähellä toisiaan, vai eri pakoissa? Odotan, että perheen jäsenet palautuvat kolon turviin.
Pikkuhiljaa ne kävelivät tietä kohti ja sen yli ihan autoni edessä. Silloin huomasin tuulilasini olevan liian likainen ottaakseni kuvia sen läpi. Tyydyin katsomaan, kun ne lönkyttelivät ihan rauhassa tien toiselle puolella olevalle metsälle. Siellä ne söivät koko ajan liikkuen syvemmälle metsään. Kuvien tietojen mukaan vietin rauhallisen puoli tuntia niiden seurassa. Mahtava kohtaaminen ja kokemus se oli.
Rauhoituttuani huomasin, että minulla on nälkä. Rupesin ajamaan, mutta en pääsyt pitkälle. Tien varrella seisoi komea valkohäntäkauriksen uros. Sen samettikarvan peittämät sarvet olivat kasvamassa hienosti. Katsoimme toisiamme ennen kuin uros jolkutteli metsään.
Tunti oli mennyt auringonnoususta ja niin oli hyvä aika mennä syömään. En mennyt kotiin, vaan Meikon retkeilyalueelle. Päästessäni parkkipaikalle laitoin kamerarepun selälle ja kävelin metsän läpi Meikojärven rannalle. Kallioisella rannalla istuin alas. Ennen kuin pääsin nauttimaan aamiaisleivät ja kahvia, huomasin pari kuikkaa sukeltamassa järvessä, joten otin kamera esiin valmiiksi toivoen, että ne tulisivat lähemmäksi. Vähän lähemmäksi ne tulivat, mutta seuraavan sukelluksen jälkeen ne olivat taas kauempaa. Vihdoinkin pääsin nauttimaan aamiaista.
Syötyäni leivät ja juotuani kahvin otin toisen kameran peruszoomilla esiin. Ottaessani maisemakuvia näin ison joukon kuikkia keskellä järvellä. Toisella kameralla vaihdoin 1.4 x telejatkeen 2 x telejatkeeseen antamaan 800 mm. Kuivia ottaessani näin lämpöväreilyn nousevan veden pinnasta, kun aurinko paistoi täysillä ja ilman lämpötila oli nousemassa nopeasti. Kello oli nyt vasta seitsemän ja Meikojärvi oli hiljainen ja rauhallinen. Eivät edes telttailijat heränneet vielä.
Laitoin 400 mm pois ja kiinnitin makro objektiivi yhdelle kameralle. Seurasin polkua parkkipaikkaa kohti etsien koko ajan pieniä ötököitä kuvattavaksi. Suopursun kukalta löysin komean pistiäinen. Sillä oli kiiltävät vihreät silmät ja mustakeltaiset jalat. Yritin tunnistaa lajin kotona, mutta en pääsyt pidemmälle kuin lajiryhmään.
Kävellessä näin monta vaaleanruskean värisiä perhosia, mutta ne eivät pysyneet paikallaan riittävän pitkään. Sitten näin yhden mustikan lehden päällä, joka ei lähtenyt lentämään heti. Lähestyin hitaasti ja sain otettu monta kivaa kuvaa. Kun otan makrokuvia en yleensä käytä pienempää aukkoa kuin f11. Haluaisin tuoda syvyysvaikutelmaa kuvaan ja pehmentää taustaa eikä saada koko eläin teräväksi. Tässä tapauksessa käytin f 7,1. Kotona tunnistin yöperhosen olevan pisamamittari ja nätti se oli.
Kävelin rennosti takaisin autolleni. Välillä kuvasin kukkia, sammaleita ja jäkäliä, mutta en löytänyt lisää ötököitä kuvattavaksi. Saapuessani kotiin katsoin kelloa ja hoksasin olevani ollut hereillä jo 8 tuntia.
